Kutomakerho

Puukoulun yläkerrassa toimii Oulunkylän Kutomakerho. Kerho on täyttänyt vuonna 2021 kunnioitettavat 50 vuotta. Alunperin kerhon toimitilat olivat Teinintiellä saman pihan toisessa rakennuksessa, mutta 1984 vuodesta lähtien on kangaspuiden ryske kuulunut Puukoulun yläkerrasta.

Kevätmyyjäiset järjestetään aina viikkoa ennen pääsiäistä ja joulumyyjäiset viikkoa ennen ensimmäistä adventtia.  Myynnissä mattojen ja muiden käsitöiden lisäksi kahvilan herkkuja ja ohrapuuroa sekä arpajaiset.

Myynniissä olevia mattoja yms,voi tulla katsomaan ja ostamaan Kutomon aukiolo-aikoina tai sopimuksen mukaan.

Aukioloajat: Ma-To klo 9:30-16, Perjantaisin sopimuksen mukaan.

Puhelinnumero Kutomoon: 040-1719509

Uudet kutojat ja käsityön harrastajat Tervetuloa mukaan toimintaan!

Yläreunassa